NOSE WORK
NOSE WORK


Nosework kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008. Laji kehitettiin alun perin rescuekoirille itseluottamusta kasvattavana tekemisenä, se levisi kuitenkin pian muidenkin koiraharrastajien lajiksi. Noseworkissa koira opetetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan kolme erilaista kohdehajua sekä niiden yhdistelmiä. Etsittävät hajut ovat eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli.
Nenätyöskentely on koiralle ominaista ja mieluisaa. Kohdehajujen etsiminen vaatii koiralta nenänkäytön lisäksi aivotyöskentelyä. Noseworkin suosio on kasvanut nopeasti ja laji on levinnyt moneen maahan.
Kenelle sopii?
Nosework on kaikille koirille ja ohjaajille sopiva laji, jota voi harrastaa itsekseen tai koulutusryhmässä. Laji tarjoaa koiralle mukavaa aktivointia ja kehittää koiran itsevarmuutta. Hajupiiloja voi tehdä omassa kodissa, ulkoilureitin varrella tai muussa ympäristössä. Kilpailuissa jokainen koirakko suorittaa etsinnän yksitellen, joten laji sopii myös aremmille koirille. Lajia voi harrastaa myös ilman kilpailutavoitteita.
Nosework-kokeeseen osallistuvan koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton rotukoirarekisteriin, mutta harrastaminen on kaikille avointa
Miten voisin aloittaa?
Noseworkia voi harrastaa vaikka omassa kodissa koiran aktivointina. Parhaiten lajiin tutustuu liittymällä koulutusryhmään. Kursseja järjestetään useiden koiraharrastusseurojen ja koirakoulujen toimesta ympäri Suomea.
Linkki Nosework Finland