JÄSENKOIRAT 31 - 40

LYCKA

Nimi: FI MVA HeJW-21 Lintubongarin Artemis ”LYCKA”, (ER22498/21)

Lycka on syntynyt Espoossa ja Lycka asuu perheineen ja ”ISO-siskon” springerspanieli Pennin kanssa Vihdissä. 

Lycka tuli meille perheenjäseneksi ja harrastuskaveriksi. Perheeseemme kuului entuudestaan englanninspringerspanieli Penni ja Lycka pääsikin heti kun tulimme treenihalleille tutustumaan.

Lycka on osoittautunut ihanaksi harrastuskoiran aluksi. Lycka on aina innoissaan mukaan lähdössä, haluaa miellyttää, on rohkea ja palautuu todella nopeasti myös vähän jännittävistä asioista.

Lycka on osoittautunut ihanaksi harrastuskoiran aluksi. Lycka on aina innoissaan mukaan lähdössä, haluaa miellyttää, on rohkea ja palautuu todella nopeasti myös vähän jännittävistä asioista. Lyckan päälajina tulee olemaan agility. Junnu onkin osoittanut olevansa nopea ja välillä jopa jo irtoaa hienosti. Moni onkin kentän vieressä ihastellut Lyckan nopeutta ja intoa tehdä yhdessä, Lyckan korkeutta onkin jännätty isommalla porukalla, rotumääritelmän mukaan kun se liikkuu 38-45cm ja medikoiran säkä pitäisi olla alle 43cm. Mutta Lycka näyttää jäävän mediksi!  

Agilityn ohella treenailemme rally-tokoa. Lycka on todella nopea oppimaan ja monesti pari onnistunutta toistoa riittää niin koira on jo hoksannut mitä vaaditaan. Olemme myös treenaileet mejää sekä noseworkin alkeita. Lycka rakastaa kaikkea mitä hänen kanssaan lähtee tekemään! Saakin nähdä mitä kaikkea innostumme kokeilemaan.  

Lycka on myös pennusta lähtien treenaillut näyttelyitä varten. Rodussa ihastuimmekin siihen, että venäjänspaneleita ei ole eroteltu näyttö- ja käyttöpuoleen. Näyttelytreenit ovat myös olleet pennulle ja nuorelle koiralle hyvää sosiaalistamista ja käsittelytreeniä. Kasvattajat eivät paljoa tarvinneet innostaa viedä koira näyttelyihin, olemme kerenneet käymään kahdesti pentuluokassa ja kahdesti junioriluokassa.  

Venäjänspanieli on juuri mitä haimmekin, aktiivinen harrastuskoira joka on valmis aina kaikkeen! Meitä saa aina nykäistä hihasta ja tulla juttelemaan. 

SLAVA

Nimi: PMV-22 V-22 Lintubongarin Adonis, ”SLAVA”, ER22496/21) Slava syntynyt 13.02.2021 Espoossa. Slava asuu perheineen Helsingissä.

Slava tuli meidän kahden aikuisen perheeseen huhtikuussa 2021. Pentuaika meni lopulta nopeasti ja kohta meillä on jo 2-vuotias aikuinen koira. Slava on luonteeltaan helposti innostuva, rohkea ja myös hieman itsepäinen. Oppiminen on ollut nopeaa sekä Slavalla että omistajilla. 

Arkitottelevaisuus on hyvällä mallilla, vaikka viime aikoina kotinurkilla lenkkeillessä jotkut uroskoirat saavat kuulla kunniansa. Olemme harrastaneet noseworkia ja Slava on taitava nenätyöläinen. Nosework kisoihin emme ole vielä ehtineet, mutta sekin saattaa tulevaisuudessa olla edessä. Virallinen näyttelyura alkoi elokuussa 2022 Kuopion Sawo Show’ssa ja menestys oli taattu. Komea poika on saavuttanut useita palkintoja ja viimeisimpinä titteleinä Koiramessuilta PMV-22 ja V-22. Slavan varsinainen titteli on kuitenkin kotikoira.

Parasta on se, että Slava on sisällä rauhallinen sylikoira, mutta kun asioita tehdään, ne tehdään sata lasissa. Riistavietti kotikoiralla on kova ja rauhoittumista tällä saralla on jouduttu harjoittelemaan. Paikallaan istuvista rusakoista mennään nykyisin jo ilman ajohaukkua ohi. 

Kutsumattomia vieraita meille ei tule, siitä Slava pitää huolen eli vahtiviettiä löytyy. Vieraat ihmiset ovat välillä epäilyttäviä ja niitä pitää saada haistella omassa tahdissa. Yhteenvetona Slava on aktiivinen ja mukava perheenjäsen, jota ilman elämä olisi paljon tylsempää. Terveisin Sini, Lauri ja Slava 

AAVA

Nimi: Lintubongarin Ariadne ” AAVA”, (ER22495/21)

Aava on syntynyt 13.02.2021 Espoossa. Aava asuu perheineen Järvenpäässä, Uudellamaalla.

Koiraa ottaessa pohdimme eri rotuja pitkään. Minulle koiran piti olla riistaviettinen, joko seisoja tai ylösajava. Puoliso halusi sosiaalisen koiran, joka ei ole kovin isokokoinen ja jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti. 

Törmäsimme venäjänspanieliin rotuna, kävimme katsomassa useampaa aikuista koiraa tutustuessa rotuun ja nähdäksemme erilaisia yksilöitä. Osallistuimme kevättalvella 2021 Venäjänspanielikerhon tapaamiseen, jossa paikalla oli paljon venäjänspanieleita. Tuolloin tapasimme myös kasvattajat ensimmäisen kerran. 

Totesimme, että tässä on rotu, joka täyttää molempien meidän tarpeemme mitä koiralta alun perin halusimme! Otimme yhteyttä koirapuistossa tapaamaamme kasvattajaan, Lintubongarin Kenneliin, jonne pentuja oli tulossa ja tästä asiat lähtivät rullaamaan niin, että Aava tuli meille keväällä 2021. Aava otettiin perheenjäseneksi sekä harrastuskoiraksi metsästykseen.

Aava on osoittanut olevansa mahtava kaveri missä ikinä menemmekään. Metsästyskoulutus on edistynyt hyvin, ja tästä Aava nauttiikin täysin rinnoin. Aava on nopea oppimaan, mutta osaa myös olla itsepäinen ja huumoria täytyy olla kouluttajalla toisinaan reilusti. Aava on erittäin perso herkuille, joten koulutus nameilla on helppoa.

Luonteeltaan Aava on reipas, heti valmiina toimintaan, ja tämä ilmaistaan vauhdikkaalla hännän heilutuksella. Aavalla on paljon energiaa, ja onkin tärkeää, että sitä saadaan purettua päivittäin lenkeillä sekä aivotyöskentelyllä.

Aavan ”päälajina” on metsästys. Mahdollisesti SPME-kokeitakin Aavan kanssa tullaan kokeilemaan. Näyttelyissä emme ole vielä käyneet yhtä pentunäyttelyä lukuun ottamatta, mutta ajatuksena on ainakin kertaalleen käyttää Aava näyttelyssä. Olemme myös jälkitreenejä tehneet paljon erilaisella riistalla. Myös TOKO:ssa on käyty.

Aava on ollut juuri sitä mitä haimmekin. Täydellinen perheenjäsen ja mahtava harrastuskaveri. Tämän koiran kanssa voi harrastaa monipuolisesti eri lajeja. 

VENJA

Nimi: Lintubongarin Athene, ”VENJA”, (ER22494/21)

Venja on syntynyt 13.2.2021 Espoossa.

Venja asustelee Kiuruvedellä viisihenkisen perheen lellittynä lemmikkinä yhdessä karkeakarvaisen saksanseisoja Keken ja Viivi-kissan kanssa. Venjalla on supertarkka nenä ja hurja hinku jahdata kauriita ja jäniksiä, joita lähistöllä riittääkin.

Venja tykkää mökillä uimisesta ja kaikenlaisesta metsästyksestä, mutta riistan noutohommat eivät ole niin kovin mieleisiä. Myös jälkilöylyissä saunominen ja ulkona vapaana juokseminen on mieleistä puuhaa ja se maalla hyvin onnistuukin.

Venja on perheelleen omistautunut ja kiintynyt eikä niin paljon muista välitä, mutta on oppinut vieraitakin sietämään ja jopa rapsutettavaksi heittäytymään.

Vahtiviettiä löytyy sopivasti tästä pumpulisen näköisestä, mutta sopivan pippurisesta pakkauksesta, jolta ei kestävyys lopu kesken. Tarvittaessa sohvaperuna ja kainalossa nukkuja, ihana pakkaus 🙂

MURU

Nimi: FI MVA V-21 JV-21 HeW-22 PMW-22 Lintubongarin Afrodite, ”MURU”, (ER22497//21)

Muru on syntynyt 13.2.2021 Espoossa. Muru asuu perheineen Espoossa.

Muru esiteltiin jo pentulaatikossa A-pentueen missinä, ja pieneksi yllätykseksi tämä karvakorvainen ja veijarimainen prinsessa päätyi perheeseemme. Meille tärkeää oli löytää aktiivinen ja iloinen koira, joka viihtyisi kouluikäisten lasten kanssa, ja jonka kanssa olisi mahdollista ulkoilla yhdessä ja harrastaa jotain. Venäjänspanielirotu on täyttänyt nämä kaikki odotukset ja enemmänkin. Emme olleet suunnitelleet etukäteen mitään tiettyä harrastusta, vaan tärkeintä oli, että koira pitäisi itse tekemisestä niin paljon, että siitä tulisi hauskaa kaikille. 

Muru on osoittautunut todella innokkaaksi tekemään mitä tahansa omistajiensa kanssa, ja olemmekin käyneet hänen kanssaan pentukoulutuksen jälkeen agilityssä, noseworkissä ja näyttelyissä. Kun reppua pakataan lähtöä varten, Muru suorastaa kihisee innostusta. Haastavinta on ollut ehkä vireen hallinta, innostus kun voi purkautua odotushetkissä omistajan haukkukäskyttämisenä. Muru ei voi ymmärtää, miksi ei voisi vaan koko ajan tehdä sitä, mitä on tultu tekemään. Yhteisen tekemisen lisäksi luonnossa liikkuminen ja koirakavereiden kanssa telmiminen tekee Murun onnelliseksi.

Kotona Muru on ihana perhekoira, joka on oppinut namien motivoimana aikamoisen määrän hyödyllisiä ja hyödyttömiä temppuja. Uuden oppiminen on Murun mielestä erittäin hauskaa, mutta pieni jäynänteko kuten hanskojen varastaminen vielä huvittavampaa. 

Venäjänspanielit ovat vieraita kohtaan usein varauksellisia ja voivat puolustaa reviiriään ja perhettään tunkeilijoita vastaan. Monelle rodun ihmettelijälle olemme todenneet, että vaikka rotu muistuttaa cockerspanieleita ulkoisesti, ovat nämä työkoirinakin käytetyt spanielit perusluonteeltaan kipakampia. Se tulee huomioida myös kasvatuksessa, jotta koira löytää oman paikkansa perheessä. Vaikka vieraat ihmiset eivät aina ole mieleen, Muru on kuitenkin käyttäytynyt erinomaisesti esimerkiksi näyttelytuomareiden kanssa.

Murun näyttelymenestys on ollut meille todennäköisesti suurempi yllätys kuin sitä ennakoineille kasvattajille. Vaikka meillä ei ollut oikein käsitystä koiranäyttelyistä ja suhtautuminen oli hieman varauksellista, olemme löytäneet oman tavan osallistua niihin. Venäjänspanieli ei-turkkirotuna ja vapaasti seisotettavana on melko helppo esitettävä myös kokemattomammalle. Olemme omalla rennohkolla tyylillämme edenneet ensimmäisenä venäjänspanielina jopa Messukeskuksen suuren koiranäyttelyn noutavien, ylösajavien ja vesikoirien FCI8-ryhmäkilpailuun. Se oli todella mieleenpainuva ja hauska kokemus, erityisesti kun Muru näytti viihtyvän myös isommissa parrasvaloissa. Näyttely- ja muuta harrastustoimintaa tulemme jatkamaan tulevaisuudessakin Murun ehdoilla.

YUKI

Nimi: Mirabella, ”YUKI”
Yuki tyttö on syntynyt 25.03.21 Pietarissa. Yuki asuu nyt perheineen Raisiossa.

Yuki on koirana tasapainoinen pidättyväinen koira, joka tietää oman arvonsa. Hän on todella fiksu ja on oppinut hyvin nopeasti hänelle opetetut käskyt.

Yuki rakastaa köllötellä meidän kanssamme sängyssä, mutta ei pidä kun häntä häiritään. Sänkyyn  Yuki tuo aina välillä leluja, sukkia ja kaikenlaista muuta. 

Välillä kotona Yuki käyttäytyy kuin oikea prinsessa, joka ei millään halua mennä ulos mutta ulkona hän sitten leikkii  muiden koirien kanssa.

Kuitenkin kun Yuki pääsee juoksemaan vapaana hän on kuin eri koira. Prinsessa jäi kotiin ja nyt nautitaan. Joskus vaikuttaa siltä, ettei hän koskaan väsy, hän on juossut  jopa 16 km ja silti haluaisi juosta lisää.

Sanomme Yukia aina välillä bodybuilderiksi.

Yuki olisi taitava metsästäjä. Pellolla hän liikkuu siksakkia mallilla etsimässä riistaa koko lenkin aikana. Yuki palaa aina omistajan luokse takaisin. Tämä koira kuitenkin tykkää ajatella itse ja on aika itsenäinen päätöksissään.

MARU

Nimi: Guru, ”MARU”,  (ER53498/22)

Maru poika on syntynyt 08.03.21 Krasnodarissa, Venäjällä. Maru asuu nyt perheineen Paraisilla.

Maru on luonteeltaan lempeä, vilkas, ystävällinen, utelias ja seuraa aina mukana mitä kotona tuohutaan ja tehdään. On nopea oppimaan uusia asioita ja makupalan edestä jaksaa suorittaa opittua asiaa vaikka kuinka monta kertaa. 

Hän on väsymätön leikkikaveri, joka kantaa ja tarjoaa leikkikaluja jokaiselle(riippumatta onko leikkijä 2- tai 4-jalkainen), ketä jaksaa vaan leikkiä hänen kanssaan.

Metsässä on Marulla täysvauhti päällä, nenä tekee kaikenajan töitä, iloinen häntä heiluen, juosten ristirastiin ja aina kierroksen jälkeen palaa meidän luoksemme lähteekseen uudelle kierrokselle.

Kaikki kotona olevat koirien älylelut hän oppi ratkaisemaan tosi nopeasti.

Uusissa tilanteissa on Maru varovainen, ottaa selvää, voiko tilanteessa olla vaara tai voiko lähestyä rohkeasti.

Koirapuistossa herää pienessä koirassa alfauros henkiin. Hän omii isoimman ja komeimman naaraan itselleen, eikä päästä muita uroksia lähellekään omaa valintaa.

 

Maru on meidän perheen tärkeä ja rakastettu jäsen, joka osaa jakaa koira hellyyttä meille, pitää meille vauhtia ja tekee päivistämme iloisemman.

NOPPA

Nimi: Hunter dy Golden Euro, ”NOPPA”, (ER27126/22)
Noppa tyttö on syntynyt 29.07.2021 Eestissä, Hunter dy kennelissä.
Noppa asuu nyt perheineen lähellä Hollolaa. Noppa harrastaa ja kouluttautuu erityisetsintään.

Noppa on tätä kirjoitettaessa vajaa 5 kuukautta vanha. Luonteeltaan se on avoin, rohkea, utelias, sekä kohtalaisen kova koira. 

Se on helposti motivoitavissa ja sillä on korkea työskentely motivaatio. Sillä ei ole minkäänlaisia ongelmia alustoilla. Se oppii uudet asiat suhteellisen nopeasti. Sillä on luontainen nouto. Noppa on myös ollut terve.

Nopan koulutus on aloitettu perus arkihallinnalla. Se tulee korkeasta häiriöstä pillillä luokse sekä häiriöttömässä tilassa osaa pillillä istua. Teknisiä valmiuksia etsintä työhön on koulutettu alusta asti. Se osaa ilmaista, istuu ja jäätyy, sekä tehdä lyhyitä kohdennettuja etsintöjä. Sille on myös opetettu tottelevaisuusliikkeitä perusasento ja seuraamisen alkeita. 

Tällä hetkellä Nopan luonne, käytös ja terveydelliset asiat ovat sellaisia joita mielestäni käyttökoirajalostukseen valittavilta koirilta tulee vaalia. 

HELMI

Nimi: Lempi, ”HELMI”, (ER38609/21)
Helmi tyttö on syntynyt 23.04.2021 ja  asustelee omistajansa kanssa Helsingissä.

Helmi on pennusta saakka ollut melko itsenäinen, leikkisä ja avoin, lähes kaikkia rakastava tyttö. Toki osa uusista asioista on alkuun vähän jännittänytkin. 

Koiraystävistä paras on kultainennoutaja Vilma, myös lapsista Helmi tykkää todella paljon. Omistajan ja läheisten kanssa liikutaan luonnossa, kesäisin päästään merelle. Myös koirapuistot ovat Helmin mieleen.

Mahdollisesti tulevat harrastukset ovat harkinnassa, vielä harjoitellaan perus tottelevaisuutta. 

Kärsivällisyys lisääntyy pikkuhiljaa ja  

Helmi vaikuttaa kovin älykkäältä. Tuntuukin siltä, ettei tätä koiraa niin vain huijata!

Helmin melko voimakas riistavietti tuli ilmi jo hyvin nuorella iällä ja Helmi osaa olla myös itsepäinen. 

Helmi on kaikinpuolin ihastuttava nuori tyttö! 

ARNI

Nimi: Arni, ”ARNI”,  (ER12965/22)
Arni poika on syntynyt 16.12.2021 Vaasassa ja asu nyt perheineen Nivalassa.

Arni on iloinen, leikkisä, utelias, viisas ja sinnikäs koira joka osaa toisinaan olla myös melko itsepäinen kaikkien koirien kanssa tulee toimeen koosta ja sukupuolesta riippumatta.

Vieraille ihmisille on hieman varautunut mutta heidänkin kanssa tulee toimeen kun tutustuu rauhassa.

Arni on seurakoira ja metsästyskoira joka omaa vahvan riistavietin ja tulee lintumetsälle ja rusakonpyyntiin noutavaksi ja ylösajavaksi koiraksi. Metsästyskoulutus on kesken mutta syksyllä 2023 viimeistään pääsee metsällä tositoimiin!